Tietosuojasta kilpailuetu! Case Kauppahalli24

HR Legal Services Oy on Kauppahalli24:n yhteistyökumppani työsuhde- ja tietosuoja-asioissa.

Kauppahalli24 tarjoaa ihanan elämän aineksia!

Kauppahalli24 on kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva ketjuihin kuulumaton verkkoruokakauppa, joka toimittaa tuoretta ruokaa kotiovelle Uudenmaan alueella. Se on siis kaupan alan positiivinen kapinallinen ja start up, jonka missio on tehdä jokapäiväisen ruokarumban pyörittämisestä mutkatonta ja mukavaa, yhdistämällä tekoälyä ja tunneälyä sopivassa suhteessa.

KTM Veijo Heinonen on Kauppahalli24:n yksi perustajista ja toimii myös sen liiketoimintajohtajana. Kaupan ja elintarviketeollisuuden kokemusta Veijolle on kertynyt mm. SIWA -ketjun vetäjänä, Tradekan IT – ja logistiikkajohtajana, sekä Valiojäätelön markkinointijohtajana.

”Ensimmäinen ajatus ruoan verkkokaupasta heräsi jo vuonna 1997 englantilaisessa seminaarissa, kun brittiläinen tutkija kertoi ruokakaupan tulevaisuuden visioista” -kertoo Veijo.

Kesti kuitenkin vielä melkein kaksi vuosikymmentä, ennen kuin Kauppahalli24 perustettiin.

Asiakas saa aina erinomaista laatua kotiin kannettuna ja edullisesti

Tuoreella yrityksellä on ollut edessään myös monenlaisia haasteita. Niin kuin monilla start upeilla, liikevaihdon kehittyminen on ollut odotettua hitaampaa. Suomessa kuluttajat vasta heräilevät tilaamaan ruokaostoksensa verkosta. Yksi syy tähän on Heinosen mielestä kokemus tai mielikuva verkosta tilatun ruoan laadusta. ”Meidän uuden teknologian logistiikkaratkaisut varmistavat, että asiakas saa aina erinomaista laatua kotiin kannettuna ja edullisesti”-kertoo Veijo.

Kun kaksi toimialansa kapinallista alkaa tekemään yhteistyötä, syntyy uusia innovaatioita

”Toimimme kartoittamattomalla toimialalla, jossa ei vielä ole vakiintuneita käytänteitä. Tämä vaatii myös yhteistyökumppaneilta ratkaisuissaan luovuutta, sekä rohkeutta hyväksyä, että valmiita toimintamalleja ja ennakkotapauksia ei ole” -kertoo Veijo.

Yhteistyötä HR Legal Services Oy:n kanssa Veijo kuvailee näin: ” HR Legal Servicessä meidän kasvutarina tienraivaajina on hyväksytty ja saamme palvelua aina silloin kuin tarvitsemme. Meille ei myydä valmiita tuotteita ja sekin uskalletaan sanoa, kun oma osaaminen loppuu ja suositellaan muita asiantuntijoita.”

Veijo näkee myös HR Legal Services Oy:n positiivisesti kapinallisena ja erottautuvana omalla toimialallaan: ”Siellä otetaan rohkeasti asioihin kantaa ja ajatellaan luovasti. Saamme HR Legal Servicesiltä tukea ja sparrausta mm. työsuhde- ja tietosuoja-asioihin”.

Tietosuojasta kilpailuetu!

Yksi konkreettinen innovatiivisen yhteistyön tulos on tietosuojan eli GDPR:n muovautuminen positiiviseksi kilpailueduksi Kauppahalli24:ssa. Uuden teknologian ja tekoälyn avulla Kauppahalli24:n asiakkaiden tietoja käsitellään ainoastaan anonyymisti. Asiakkaat voivat siis luottaa tietojensa olevan täysin turvassa. ”Tämä innovaatio ja oivallus syntyi yhdessä HR Legal Servicesin kanssa” -kertoo Veijo.

Ota yhteyttä!

tapio.pesonen@hrlegalservices.fi
+358 50 502 3775